Kaupunkiloma, Legoland®, perheloma

Kesän paras reissu palikkafaneille – Legoland!

Matkapoikien perheloma Legolandiin

Vihdoin se koitti, heinäkuinen kokoperheen Matkapoikien matka Tanskaan, Legolandiin. 5 v. lapsi oli innoissaan tulevasta matkasta koska se oli paitsi ensimmäinen kerta legopyhätössä, myös ensimmäinen kerta lentokoneessa. Matkan pituus, kaksi yötä perillä oli juuri sopiva aloittelevalle matkailijalle. Itse lentomatka Billundiin ei vie kun 1,5 h. joka on todella ihanteellinen.

legoland_matkapojat_01
Legoland Billund Tanskassa

Billund

Perillä Billundissa oli vastassa hämmästyttävän iso ja siisti lentokenttä. Otimme taksin hotellille ja täytyy sanoa, että oli kerrassaan iloinen yllätys kun taksista löytyi jopa takapenkiltä integroitu koroke lapselle. Matka oli n. 5 km ja sujui nopeasti auton ikkunasta maisemia katsellessa. Billundin alue oli ensivilkaisulla siisti, mutta todella pienestä paikkakunnastahan on kyse.

Hotel Svanen

Matkapoikien hotelli, Hotel Svanen, on muutamasta eri rakennuksesta koostuva hotelli. Koska olimme hotellilla varhain ja halusimme vaihtaa vaatteita ennen Legolandiin menoa, niin pienestä lisämaksusta saimme päivityksen parempaan, heti vapaana olevaan huoneeseen. Ilmastointi tosin loisti poissaolollaan, mutta poreamme löytyi lapsen suureksi iloksi. Nopsa tankkaus eväillä huoneessa, vaatteiden vaihto ja kävellen kohti palikkamaata. Hotellilta oli Legolandin porteille n.1,5 kilometriä tasaista kävelytietä. Ei lainkaan paha matka ja lapsikin jaksoi hyvin kun tiedossa oli hauska päivä. Matkan varrella oli myös erilaista ulkotaidetta jossa riitti hämmästeltävää. Legolandin kahden päivän liput sisältyivät matkan hintaan ja ne saimme hotellin vastaanotosta heti sisäänkirjautumisen yhteydessä. Näin vältimme sesonkiajan lipunmyyntiruuhkan.

legoland_matkapojat_02
Minimaassa riittää nähtävää

Legoland

Legolandin alueella oli heti portista alkaen huimasti nähtävää. Lapsen pää pyöri kuin hyrrä. Porttien molemmin puolin oli Lego-tavaran ja vaatteiden myyntiä. Kun malttoi jatkaa matkaa, tuli äidin mielestä se paras ja mielenkiintoisin osa Legolandia ­– Minimaa. Upeasti rakennettuja kokonaisuuksia. Taloja, linnoja, siltoja, kanavia, eläviä pikkupuita, liikkuvia autoja, junia ja laivoja. Mielettömän kiinnostava ja innostava alue. Siellä olisi voinut viihtyä kameran kanssa vaikka kuinka kauan. Tuon alueen pääsee muuten kätevästi kiertämään myös pienen legojunan kyydissä jollei halua käyskennellä pitkin hyvin hoidettuja kävelyväyliä. Legolandin oman hotellin vierestä löytyy pieni näkötorni jossa pyörivä katsomo nousee ylös. Sieltä saa aika kivan kokonaiskuvan huvittelualueesta ilmasta käsin.

legoland_matkapojat_03.jpg
Ninjago-maa

Ninjago-maa

Meillä ei ollut mitään erityistä ennakkosuunnitelmaa alueen tutkimiseen vaan katselimme mitä kylteissä luki ja tutkailimme välillä Legolandin karttaa. Päätimme muutaman alueen läpi käveltyämme, että suuntamme kohti Ninjago-maata. Sieltä löytyi tutut ninjahahmot isossa koossa ja erilaisia interaktiivisia laiteajeluita. Ja tietenkin kauppa josta sai ostaa kaikkea teemaan liittyvää, mm. erilaisia ninja-aseita. Meillekin jäi matkaan lippis, tulimiekka ja katana-miekat. Onneksi tosin pehmosellaiset. Lego-houkutuksia myydään alueella useissa eri pisteissä ja joistain myymälöistä voi ostaa palikoita irtokarkkityyliin painon perusteella. Kannattaa siis kannattaa varautua siihen, että vähän jotain muutakin kuin kuvamuistoja saattaa tarttua matkaan.

Flying Eagle

Legolandissa oli 2018 50 v. juhlavuoden sesonkiin avattu uusi vuoristorata, Flying Eagle. Legossa kuten muissakin huvipuistoissa on mitat jotka määrittelevät oletko riittävän iso vai pieni kyseiseen laitteeseen. Aluekartasta näkee kätevästi eri laitteiden minimipituudet. Yllättävän moneen laitteeseen ipana kuitenkin pääsi vaikka oli reippaan karvan verran alle 120 cm. Esim. Tukkijoki-tyyppinen Lego®Canoe -kanoottiajelu oli hauska samoin kun Särkännimen Koskiseikkailun kaltainen Vikings River Splash. Sääkin hemmotteli joten pieni kastuminen ei haitannut lainkaan.

legoland_matkapojat_04
Atlantis by Sea Life

Atlantis by Sea Life

Lego on puistossa kaikkialla. Myös ”ranskalaisissa perunoissa” eli perunamössöstä muotilla tehdyissä legonmallisissa perunakroketeissa. Ruokailupaikkoja ja kioskeja oli ihan kiitettävästi, joten tankkaaminen lämpimällä onnistui kyllä kokolailla vaivattomasti. Alue on kuumana päivänä todella aurinkoinen, joten aurinkorasva kannattaa varata mukaan. Kävimme välillä sisätiloissa kuumaa auringonpaistetta paossa. Atlantis by Sea Life oli mielenkiintoinen; ensin katseltiin videoesitys maailman meristä ja sitten päästiin tutkailemaan erilaisia mereneläviä lasikattoista käytävää pitkin kulkien. Hait, rauskut ja ravut jakoivat sujuvasti altaan sukellusaiheisten legorakennelmien ja aarteiden kanssa kanssa!

Matka takaisin hotellille elämystäyteisen päivän päätteeksi sujui jo hieman väsyneemmissä tunnelmissa. Nopea illallinen hotellin ravintolassa oli hyvä ajatus, mutta lapsi oli jo tuossa vaiheessa niin väsynyt, että käytännössä syömisestä ei tullut oikein mitään.

legoland_matkapojat_06
Jokiveneajelu

Minimaa

Nähtävää todellakin jäi myös seuraavalle päivälle joten hotelliaamiaisen jälkeen suunta oli jo tuttu ja paikanpäälle riennettiin lähes juoksujalkaa. Taas kannatti olla ajoissa, lauantai oli selvästi vetänyt paikalle enemmän myös viikonlopunviettäjiä. Toisena päivänä jonottaminen laitteisiin olikin sitten totista totta. Halusimme mennä jokiveneajelulle jonka varrelle on rakennettu kuuluisia rakennuksia ja monumentteja maailmalta. Odottavan aika jonoissa oli pitkä, kannattaa muuten varata jonoon jotain pientä syötävää ja juotavaa – itse asiassa pilkkijakkara ei olisi lainkaan huonompi lisuke retkireppuun. Meillä oli jo muutaman kerran lapsella usko aika koitoksella. Minimaassa käytiin vielä uudelleen ihailemassa pienoismalleja, mm. Billundin lentokenttää jossa oli kentällä liikkuvia koneita. Ja mikä parasta, minimaassa ei tarvitse jonotella.

legoland_matkapojat_07
Merirosvomaa

Legoredo®

Legoredo® kaupungista löytyi kummitustalo jossa oli legoaiheista kauhua kummituksineen ja vampyyreineen parissa kerroksessa. Yllätyksenä oli huvipuistolaite talon sisällä! Kaikkien böö-hilavitkuttimien keskellä melko tavallinen ulkoleikkipaikka seriffin vankiloineen oli yllättäen lapsen mielestä ihan parasta. Merirosvoteema oli seuraava vierailukohde. Jätimme väliin ehkä hiukan isommille suunnatun laivojen vesitykkiammuskelun ja suuntasimme veneajelulle merirosvojen luolastoon. Esillä oli kaikenlaista merirosvoelämään liittyvää ja jopa Robinson Crusoe huhuili apua pikku autiosaareltaan.

legoland_matkapojat_08
Lähes kaikki on rakannettu legoista

Polar

Polar-aluella kävimme kuuntelemassa tietoiskun ihka oikeista pingviineistä ja katselemassa ruokintatuokion. Englanninkielisen miniluennon jälkeen oli mahdollista käydä koskettamassa aitoa pingviinin munaa ja höyheniä. Polar-alueella olisi ollut kunnon vuoristorata, mutta siihen juniori oli liian nuori.

legoland_matkapojat_10
Legolandissa riittää ihmeteltävää

Lalandian sisävesipuisto

Toisen päivän lopettelimme ajoissa, sillä halusimme käydä katsomassa Legolandin ja hotellin väliin sijoittuvan Lalandian sisävesipuiston. Emme menneet kuitenkaan uimaan vaan tutustuimme muuten alueen palveluihin. Kupolin alta löytyy luistinrata, laskettelumäki, ruokapaikkoja, pelimaailma ja kauppoja. Kun seuraavan kerran menemme Legolandiin, niin menemme myös vesipuistoon. Ja seuraava kerta tulee, niin positiivinen kokemus Legoland oli! Legoland myös muuttuu ja kehittyy, viimeisimpänä siellä avatui kesälle 2019 Legon oma Castle Hotel eli linnahotelli, joten aina löytyy uutta nähtävää. Leg godt!

Lue lisää ja varaa >>

perheloma, Spaloma, Tallinna

PERHELOMALLA LAULASMAA SPASSA

-Perhe Nurminen-

Vihdoinkin maaliskuisena lauantaiaamuna koitti kauan odotettu nelihenkisen perheemme (lapset 5v tyttö ja 4v poika) virkistysloma Laulasmaa Spahan. Tallinnan keskustasta lähdimme omalla autolla ajamaan noin klo 12.30 ja perillä olimme jo klo 13 eli noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnan keskustan vilinästä odottaa ihana rauha:)

Mieluinen yllätys oli se, että huoneemme oli valmis ja pääsimme heti saavuttuamme majoittumaan. Hotellin asukkaille on hotellin pihassa ilmainen pysäköinti. Lapset olisivat halunneet heti uimaan, mutta päätimme tehdä ensin pienen kierroksen hotellilla. Hotellissa on mukavat ja siistit yleiset tilat ja 2.kerroksessa on myös lasten leikkihuone, joka sopii parhaiten ehkä 0-5 vuotiaille. Huoneessa oli söpö lasten wc ja myös TV:n katselunurkkaus. Lapset leikkivät hetken ennen kuin palasimme huoneeseen vaihtamaan uikkareita ja kylpytakkeja päälle.

20170304_131851.jpg

20170304_130300

Perhehuone päärakennuksen 3.kerroksessa oli mukavan tilava nelihenkiselle perheelle ja lattialämmitteisessä kylpyhuoneessakin oli hyvin tilaa ja bonuksena kylpyamme, joka meillä varsinkin on lasten mieleen. Huoneessa oli myös parveke ja jääkaappi.

Noin klo 14 aikoihin suuntasimme SPA-osastolle, jonne pääsee mukavasti käytäviä pitkin kylpytakit päällä. Lapsille meillä oli omat huppupyyhkeet. Kannattaa pakata mukaan omat rantasandaalit tai varvastossut, joilla on mukava kävellä huoneen ja SPA:n väliä ja myös itse kylpyläostastolla. Meillä näitä ei ollut vaan kuljimme hotellitossuilla, lapsilla oli sandaalit.

Pukuhuoneet olivat tosi siistit ja kaappi toimi avainrannekkeella. Suihkutilat olivat suhteellisen pienet että jonkin aikaa sai odottaa vuoroaan peseytymistä varten. Allasosasto oli mukavan viihtyisä ja lapset oli otettu hyvin huomioon. Lasten altaan reunalla oli kori josta sai lainata uimarenkaita ja kellukkeita perheen pienimmille. Lasten altaassa oli kivasti tilaa. Lasten ehdoton suosikki oli vastavirta-allas, jossa kylläkin uitiin kovaa vauhtia myötävirtaan ja uimareita oli välillä tungokseksi asti, mutta hyvin sekaan mahduttiin. Poreammeessakin käytiin istahtamassa. Kuntouimareille oli 3 rataa ja niissä oli hyvin tilaa uida. Kiva erikoisuus oli ulkoallas, jonka 25-asteinen vesi tuntui jopa kylmältä lämpimien sisäaltaiden jälkeen. Ulkoaltaan yhteydessä oli perinteinen suomalainen puulämmitteinen sauna, joka tuntui olevan erittäin kovassa käytössä. Oli ulkona pari aurinkotuoliakin.

Saunaosastolla on 6 erilaista saunaa, joista lähes jokaisessa kävimme istumassa. Meidän perheen suosikiksi muodostui suolasauna. Varsinkin tyttärestämme oli tosi hauskaa hieroa suolaa vartaloon ja teki se hyvää meille muillekin. Saunaosastolla oli myös +41-asteinen japanilainen allas, joka tällä kertaa oli meille liian kuuma, joten se jäi testaamatta. Kaikki saunat ovat sekasaunoja, joissa miehet ja naiset saunovat uimapuvut päällä ja osastolla on myös muutama suihku ja yhteiset wc-tilat.

20170304_143045

Allasbaarin vierestä sai juoda vettä kannuista, mikä oli iso plussa ja kiva yllätys! Baarista sai huonelaskuun tilattua sitten vettä väkevämpää ja isännän kanssa nautittiin olut sekä siideri ja lapsille ostimme mehujäätelöt. Muutama pöytäryhmä ja lepotuoleja oli istuskeluun ja virvokkeiden nauttimiseen.

Kahden tunnin pulikoinnin jälkeen alkoi vatsa jo kurnia ja onneksemme meillä oli majoitus puolihoidolla eli meitä odotti klo 17 alkava buffetillallinen Resto Verdessä. Olimme ensimmäiset ruokailijat ravintolassa ja valitsimme pöydän tietenkin ikkunan vierestä mäntymetsä- ja merinäkymin. Ruoka oli ihan perus kotiruokaa, terveellistä ja ehkä osin mautontakin mutta ajoi asiansa eli saimme vatsamme täyteen. Tarjolla oli kanaa, possua, kalarisottoa, uunikasviksia, perunamuusia ja höyrytettyä parsakaalia sekä tattaria. Salaattipöydässä oli esimerkiksi kurkkua, kvinoasalaattia, porkkanakaaliraastetta ja papuja. Erityisherkkuna mainittakoon piparjuuritahna, jolla sai lisättyä mukavasti makua lautaselle.

Ruokajuomana vesi sisältyi hintaan ja lisäksi tilasimme erikseen tosi hyvän kuivan Riesling valkoviinin (36e/plo). Palvelu oli erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa.

Jälkiruokana oli kahvia ja suklaakakkua. Meidän vähän nirsoille lapsille maistui kana, sämpylät ja tietenkin suklaakakku sekä kahvikoneesta kaakao. Ei ollut heidän niin toivomiaan lihapullia ja ranskanperunoita tarjolla:). Ravintola oli tosi siisti ja mukavasti skandinaaviseen tyyliin sisustettu ja hyvin oli tilaa.

Ensi kerralla pitää testata Viron parhaimpien ravintoloiden joukkoon lukeutuva a la carte-ravintola Wicca.

Ruokailun jälkeen lapset halusivat vielä hetkeksi leikkihuoneeseen ja sen jälkeen suuntasimmekin huoneeseemme lepäilemään. Lapset viihtyivät ennen nukkumaan menoa vielä reilun tunnin kylpyammeessa meidän löhötessä sängyllä Lahden MM-hiihtoja katsellen.

Nukuimme kaikki tosi hyvät yöunet. Täydet pisteet sängylle ja hiljaisuudelle. Lapsille oli sijattu vuodesohvasta peti, jossa oli heidän mukaansa tosi hyvä nukkua ja hyvin siihen kahdestaan mahtuivat.

Aamiaiselle suuntasimme klo 9 aikoihin ja tarjonta oli erinomainen ja monipuolinen. Lapsille maistuivat parhaiten suklaapallomurot ja letut hillolla sekä tietenkin mehu (vaihtoehtoina karpalo ja appelsiini) ja kaakao. Lämpimässä pöydässä oli tarjolla pekonia, nakkeja ja munakokkelia sekä keitettyjä munia sekä 4-viljan puuroa ja lettuja. Kylmässä pöydässä oli salaattia, paprikaa, suolakurkkua, tomaattia, kurkkua, raejuustoa, sipulia, silliä ja retiisiä sekä smetanaa. Lisäksi oli hedelmiä ja hedelmäsalaatteja, jogurttia sekä montaa eri lajia muroja/myslejä. Leipätar

jonta oli myös monipuolinen ja leivän päälle oli tarjolla paria eri juustoa ja leikkelettä. Jälkiruoaksi kahvin kanssa maistui herkullinen vadelmakakku.

20170304_165756

20170304_165702

Pienenä miinuksena voisi mainita hitaat kahvijonot. Kahvikoneita taisi olla käytössä kolme mutta ilmeisesti toimivat niin hitaasti että kahvia sai turhan kauan odottaa, joten tyydyin itse vain yhteen mukiin kahvia;) Tarjolla oli myös take away-mukeja jos halusi ottaa kahvia mukaansa. Ravintolassa soi rauhallinen taustamusiikki ja se oli hyvin viihtyisä rauhallisine mäntymetsä ikkunanäkymineen.

Aamiaisen jälkeen päätimme että ennen kotiin lähtöä pikaisen kylpyläkäynnin sijaan lähdemme ulos ja rannalle pienelle kävelylle. Lapset keräsivät innoissaan maasta käpyjä ja kiviä. Hotellin edessä oli myös pieni lasten leikkipaikka, joka ehkä pientä päivittämistä kaipaisi mutta ajoi asiansa. Kesällä tarjolla on myös mm. minigolfia ja rannalla on useita beachvolley kenttiä. Kesällä kohteesta saa varmasti paljon enemmän irti kun pääsee nauttimaan myös rannasta ja merestä.

Hotelli sijaitsee ihanan rauhallisella paikalla ja voimme suositella sitä lapsiperheille. Niin kuin 5-vuotias tyttäremmekin totesi tulopäivän iltana että “Tästä tuli kyllä hyvä päivä”.