-Teksti Marjatta Jaatinen, kuvat Mervi Raja, Pirjo Iivanainen
Mitä tapahtuu kun kolme ikiaikaista ystävystä lähtee kylpylälomalle Pärnuun? No silmälasit unohtuu pukuhuoneeseen ja kirsikkatomaatit lentelevät! Tässä vieraskirjoittajamme kokemuksia Matkapoikien neljän päivän virkistyslomasta Pärnun Viiking Span Hotelliin.
Etsimme kohtaamispaikkaa keskellä synkintä syksyä. Siis minne lähtisimme asettamaan mielemme ja maailmamme kohdalleen, me, eri suunnilla Suomea asuvat ystävät? Iippo sen keksi – mennään Pärnuun, sinnehän suunnitellaan Itämeren taidesatamaa ja sitä odotellessa lillumme kylpylähotellin allasosastolla. Matkapojilta saatiin toimiva lähtö ja bussit toivat meidät Katajanokalle hyvissä ajoin ennen Viking XPRS:n lähtöä.

Laivassa söimme ja suunnittelimme tulevaa: meren rantaan on päästävä sekä istumaan paikallisiin kahviloihin nauttimaan virvokkeita ja sielua hoitavaa keskinäistä komiikkaa. Punainen bussi odotti Tallinnan satamassa ja kohtelias kuljettaja ohjasi kyytiin. Bussin kyljessä luki RAHVAS RATASTELEE. Joku meistä hiljalleen harmaantuvista Pärnuun pyrkijöistä tulkitsi tekstin – rahvas rakastelee! Selvittelyn seurauksena lopulta ymmärsimme lauseen tarkoittavan, että kansa kulkee pyörillä.

Viiking Spa -hotellin vastaanotosta saimme heti kättelyssä vitivalkoiset kylpytakit ja tohvelit. Hotellin hoitotarjonta oli todella runsas erilaisista hieronnoista mutakylpyihin. Päätimme tutustua aluksi vesipuistoon ja saunoihin. Jo alkuillasta siirryimmekin kylpyläkerrokseen. Ongelmaksi muodostui jonkinasteinen sokeus, sillä kaikkien silmälasit jäivät pukuhuoneen kaappiin. Niinpä eksyimme miesten pesuhuoneeseen emmekä erhettämme mistään merkeistä tajunneet ennen kuin ystävällinen setä sen ilmoitti.

Ehdottomaksi suosikiksi saunatarjonnassa muodostui suolasauna: iho pehmeni ja alkumatkasta vaivanneet flunssan oireet helpottivat. Altaassa annoimme vuorisuihkun hieroa niskaa, uimme, puhuimme porealtaassa maailman tilanteen kohdalleen ja palasimme aromisaunan kautta suolasaunaan. Kun kapusimme punoittavina huoneisiimme, kaipasimme jo unta.


Kunnon aamiaisen jälkeen virkistyimme kaupunkia tutkimaan. Ja ihastuimme! Historia hengitti vanhan kaupungin taloista, kuljimme nauttien laajojen puistoalueiden kautta meren rantaan. Sateen tihutus ei haitannut.

Kohvikeja eli kahviloita on tarjolla tiheästi. Päädyimme hienon Grand Hotelin kylkeen, jossa näimme rouvan ja hovimestarin neuvottelevan maalaustelineen ääressä. Istahdimme pienen pyöreän pöydän ääreen ja hovimestari esitteli meille paikan erikoisuutta: jos tilaamme jonkun tarjolla olevista leivoksista niin tuo rouva taiteilija MAALAA sen teille muistoksi. Meille oli tullut meren rannassa nälkä, joten tilasimme vähän vahvempaa eli kahvit ja avocadovoileivät, joista ei tosin saisi öljyvärimaalausta.

Kahvit oli moneen kertaan juotu, kun kivilevyille asetellut leivät lopulta saapuivat kokin johtamassa saattueessa. Pöydässä tuli ahdasta ja kirsikkatomaatit sinkoilivat lattialle. Meille kiidätettiin valkealla liinalla varustettu lisäpöytä, mutta se oli reilusti korkeampi kuin oma pöytämme, joten yrttien ja tomaattien sinkoilu lattialle jatkui. Lisäpöydälle tarjoilija asetti kermanekan.

Iltaan kuului edelleenkin vesipuisto ja suolasauna. Osasimme jo liikkua ilman silmälasejakin. Seuraavat päivät jatkoimme kaupungin ja kahviloiden tutkintaa. Ensiksi etsimme taidemuseon, joka sijaitsi virttyneessä ja vettyneessä lyijynharmaassa rakennuksessa. Ehkäpä virolaisen nykytaiteen omalaatuinen ironia saakin lisää vetoa tästä taustassa.


Kuuntelimme Elisabetin kirkon urkuria ja Uuskadulla äkkäsimme naisten killan, joka tarjosi kirpputoria, keramiikkaa, taidekäsityötä useammassa kerroksessa. Alimmaisessa kerroksessa sijaitsi luomukahvila, jossa söimme maistuvat punajuurikeitot. Siinä alkoikin juttu luistaa kiltalaisten kanssa: osasimme hyvin vähän toistemme kieltä mutta se riitti, muistamme, että suomeksi siivoamme, viroksi koristamme.

Kun sunnuntai ja lähtöpäivä saapui, havaitsimme, että mutakylpy jäi ottamatta. Sitä varten on palattava ja vannoimme että palaamme.
AITÄH PÄRNU – KIITOS PÄRNU