perhe, perheloma, Risteily

Perheen kanssa risteilemässä

-Äiti, isä ja lapsi 7v

Risteilylle on mukava ja helppo lähteä perheen kesken; saimme idean risteilystä viikolla ja viikonloppuna olimme jo laivalla! Erilaisia risteilyvaihtoehtoja on pilvin pimein mutta päädyimme aikataulun vuoksi Silja Linen Baltic Princess 23 h -risteilylle Turusta. Matkat ostettiin Matkapoikien kautta, joka hoiti myös kuljetukset sekä risteilyn ateriapaketit. Ei muuta kuin Turkuun ja vesille – olimme valmiit seikkailuun!

2017_TS_Ships_Baltic_Princess_Winter_003
Baltic Princess | Kuva: Tallink Silja

Ensimmäinen ilta laivalla

Olimme päättäneet jo ennen risteilyä että tämä risteily mennään lapsen ehdoilla.
Jo Silja Linen terminaalista löytyi leikkipaikka ja ekat kaverit matkalle. Laivaan astuttuamme henkilökunta jakoi erilaisia risteilyohjelmia; omansa löytyi lapsille, nuorille ja yleisohjelma. Ja ohjelmaa löytyikin lapsille koko risteilyn ajaksi! Jo ensimmäisenä iltana oli ohjelmassa lasten oma disco. Ruokailemaan suuntasimme ravintola Grill Houseen. Lapsille oli oman listan lisäksi tarjolla buffetpöytä, jossa alle 6-vuotiaat syövät ilmaiseksi.  Lasten discossa piipahdettiin tanssahtelemassa illallisen jälkeen. Nukkumaan mentiin vasta kymmenen jälkeen mutta väliäkös sen kun lomalla oltiin!

thumb_IMG_7768_1024
Grill House ravintolan pippuripihvi
thumb_IMG_8180_1024
Baltic Princessillä oli ensimmäisenä iltana lasten oma disco

Lasten ohjelma laivalla

Aamulla herättiin intoa täynnä ja syykin oli selvillä: tänään ei tarvitsisi keittää aamupuuroa vaan meidän perhettä odotti ennalta varattu meriaamiainen. Buffetpöydät olivatkin täynnä mitä ihanimpia aamiaisherkkuja! Aamiaisen jälkeen perheen pienin pääsi vihdoin odotettuun Silja Land -leikkimaahan leikkimään. Leikkihuoneessa oli pallomeri, piirustuspiste, oma leikkialue vauvaikäisille ja nuorison käyttöön videopelejä. Kauan ei Silja Landissa ehditty leikkimään kun päivän lasten ohjelma jo polkaistiin käyntiin!

thumb_IMG_8126_1024
Lapsille oli oma risteilyohjelma
siljaland
Silja Land -leikkimaailmassa on mm. pallomeri

Lasten ohjelma alkoi jo klo 10.30 ja lasten ilo olikin katossa kun Pikkumyy ja Muumi ilmestyi lavalle tanssimaan ja leikkimään lasten kanssa. Aamusta alkaen olikin sitten ohjelmaa riittämiin koko päiväksi!

muumit
Pikkumyy ja Muumi tanssivat ja leikkivät lasten kanssa

Muumien vetämän ohjelmanumeron jälkeen ohjelmassa oli kasvomaalausta.

kasvomaalausta
Kasvomaalausta

Kun kauniit kuvat oli maalattu poskiin ja käsiin, niin seuraavaksi vuorossa oli QR-suunnistusta koko perheelle. Leikkimielisessä suunnistuskilpailussa piti etsiä laivaan piilotettuja QR-koodeja vihjeiden avulla. Suunnistus veikin meidät laivan eri tiloihin kuten saunaosastolle, kokoustiloihin tai aivan laivan ylimpän kerrokseen!

suunnisus
QR-suunnistusta vihjeiden avulla

QR-suunnistuksen palkintoja oli jakamassa kuka muukaan kuin Harri Hylje! Lapset saivat noutaa pienen palkinnon aarrearkusta.

suunnistus
Laivalla oli mukana myös lasten suosikki Harri Hylje

Suunnistuksen jälkeen ohjelmassa olisi ollut koko perheen Saaristovisailua, mutta laivassa itsessään riitti niin paljon tutkittavaa että päädyimme kiertelemään laivaa ja tietenkin myös taxfree -ostokset piti hoitaa. Lapsille pyöri hytin tv:ssä myös Muumit lähes tauotta jos levolle olisi ollut tarvetta.

taxfree
Leluja katselemassa taxfree -osastolla
laivalla
Laivassa riitti tutkittavaa ja katseltavaa

Silja Land -leikkimaailmassa ehdittiin myös osallistua piirustuskilpailuun, josta tulikin pieni palkinto ja muistoksi kotiin diplomi.

piirustus

Päivän kohokohta oli kuitenkin vielä edessä: laivalla esiintyi Klovni Sebastian! Tämä ohjelmanumero olikin ainakin meidän perheelle ykköshetki. Klovni hauskuutti lapsia, teki taikatemppuja ja jakoi vielä taika-ilmapalloja shown päätteeksi!

pelle
Pelle Sebastianin ohjelmanumero oli ehdoton lasten suosikki

Loppupäivästä oli ohjelmassa vielä bingoa Harri Hylkeen kanssa sekä Muumin ja Pikkumyyn loppuhulinat! Risteily oli oikein onnistunut, ja kotimatkalla jo kyseltiin milloin päästään uudelleen laivalle. Itse yllätyin, kuinka paljon ohjelmaa oli suunnattu pelkästään lapsille, emme edes ehtineet kaikessa olemaan mukana! Miniristeily oli juuri sitä mitä olimme kaivanneet: pieni irtiotto arjesta.

ps. Baltic Princess on telakalla 21.2.2018 asti, ja korvaavana laivana toimii Galaxy.
Voit varata Matkapoikien kautta oman 23 h -risteilysi Turusta. Tutustu ja varaa >>